Erään veitsen teroitus ja eheytys.
Ruostetta ei terässä ollut, hieman likaa, joka lähti kiillottamalla. Kahvan lakan hioin pois ja tasoitin haljenneen kohdan. Tein koivusta palan, jonka hioin myös tasaiseksi. Liimauksessa käytin tappia, lähinnä siksi että pala pysyi paikallaan liimauksen aikana.
Terää oli teroitettu jonkun verran vuosien varrella, tyvessä näkyy tyypillinen kovera osa terän tyvestä alkaen. Terässä on siis niin sanottu tasahionta, eikä perinteinen scandihionta. Kuvasta näkyy terän hiontojen eron poikkileikkauksena. Tyypillisesti suomalaisissa puukoissa on scandihionta. Hiontojen eroista ehkä joskus lisää…
Kahvan korjausosa sahattiin, vuoltiin karkeasti muotoonsa ja hiottiin (P80, P120, P240 ja P400) viimeistellen lopulliseen muotoon. Sitten lakkasin sen kahteen kertaan. Ponnen päädyssä oli “jotain tummaa”, sitä ei oikein kannattanut hioa pois, oli niin syvällä. Eli takaa katsoen alaosa on vaalempi kuin yläosa. Toivottavasti ei haittaa, kyseessä on kuitenkin käyttöpuukko.
Mutta työ on valmis.
Kyseessä on perinteikäs Marttiinin puukko, jonka kahva oli haljennut ponnen alapuolelta. Kahvassa oli pieni halkeama ja lakkaus oli osin kärsinyt.
Paikka tai palikka on liimattu. Palikka on koivua, kuten kahvakin. Odottaa muotoilua.
Terä oli himan vinossa. Sain sitä taivutettua takaisin, teräs on yllättävän sitkeää.
Tupen lenkki on haurastunut ja oli osittain poikki, liimasin siihen sisäpuolelle nahanpalan tukemaan. Veitsen omistaja voi viedä lenkin uusittavaksi suutarille, suosittelen lämpimästi Malmin Suutaria. Ja tuppi kannattaa puhdistaa ja öljytä, jos haluaa.
Jos oiken tarkasti katsoo terää, huomaa nyt teroituksen jälkeen viisteessä pieniä lovia. Niitä en hionut pois, sillä en halunnut kuluttaa terää yhtään enempää kuin tarpeellista. Tämä käyttöpuukko tämä tulee pian uudelleen teroitettavaksi, jolloin kolot pikkuhiljaa häviävät. …ellei tietysti tule uusia lovia…
